Tapahtumien joukkopako Helsingistä Tampereelle jatkuu – vuorossa Queen ja Adam Lambert -konsertit

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tapahtumajärjestäjä Live Nation päätti taannoin siirtää kaikki tapahtumansa pois Hartwall Arena -nimellä ennen tunnetusta Helsinki-hallista. Päätöksen taustalla ovat Venäjään kohdistuneet pakotteet, sillä halli on osittain venäläisomisteinen.

Osa Helsinkiin kaavailluista tapahtumista on siirtynyt Tampereelle. Viimeisimpänä Tampereen Nokia Arenalle ovat siirtynyt Queen & Adam Lambert: The Rhapsody Tour -konsertit. Konserttien päivämäärät ovat säilyneet samana, eli ne järjestetään edelleen 24. ja 25. heinäkuuta 2022.

Lippupiste lähettää automaattisesti uudet liput toukokuun loppuun mennessä. Liput on myös mahdollista palauttaa 19. huhtikuuta 2022 mennessä.

Queen & Adam Lambert tuo Nokia Arenalle brittiyhtye Queenin Brian Mayn ja Roger Taylorin sekä amerikkalaisen laulajan Adam Lambertin. Kokoonpano on esittänyt Queenin legendaarisia kappaleita vuodesta 2012 lähtien. Viimeksi Queen & Adam Lambert nähtiin Suomessa vuonna 2017.