MTV: Passijonot ennätyspitkiä – yhtä pahat viimeksi 16 vuotta sitten

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uusien passien hakeminen on ruuhkautunut jo kuukausien ajan. Tilannelle ei ole saatu helpotusta, vaan passijonojen kuvaillaan olevan jopa ennätyspitkiä.

Poliisihallituksen lupahallintopäällikkö Hanna Piipponen kertoo MTV Uutisille ruuhkien olleen viimeksi yhtä pahoja vuonna 2006. Tuolloin luovuttiin 10 vuotta voimassa olleista passeista ja tilalle tulivat viisi vuonna voimassa olevat nykyiset biometriset passit.

Ruuhkia syntyi erityisesti korona-aikana, jolloin noin puoli miljoonaa passia jäi uusimatta. Myös Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai passinhakijoita liikkeelle. Ruuhkien suuruuteen on vaikuttanut myös se, että uusijat ovat joutuneet saapumaan poliisilaitokselle tunnistettaviksi.

Helsingin poliisilaitos tiedotti toimittaneensa maaliskuussa ennätykselliset 27 540 passia. Uusia ajanvarausaikoja avataan päivittäin, mutta ne varataan heti. Pasilan lupapisteessä jonotusajat ovat olleet pahimmillaan neljä tuntia.