Yleinen maskissuositus päättyy – kolme poikkeusta jää vielä voimaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tiedottanut yleisen kasvomaskisuosituksen poistuvan. Maskia suositellaan kuitenkin käytettäväksi edelleen julkisissa sisätiloissa ja liikennevälineissä.

Maskin käyttöä suositellaan edelleen niille koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin hakeutuville ja hengitystieinfektio-oireista kärsiville, joille kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä. Myös koronavirukselle esimerkiksi perheen keskuudessa altistuneita suositellaan käyttämään maskia, mikäli kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä.

Maskia voi edelleen käyttää maskia oman harkintakyvyn mukaan esimerkiksi tiloissa, joissa läikontaktien välttäminen on vaikeaa. THL:n ylilääkäri Otto Halveen mukaan erityisesti rokottamattomien ja riskiryhmiin kuuluvien kannattaa harkita tehokkaan maskin käyttöä.

THL:n mukaan ylivoimaisesti tehokkain keino suojautua koronalta on edelleen rokotusten ottaminen. Ne eivät kokonaan estä tartunnan saamista, mutta suojaavat erittäin hyvin vakavalta tautimuodolta.