Muistatko Carmen Electran? Herutusvideo muistuttaa uran kulta-ajoista

Viihdeuutiset · Stara.fi

1990-luvun tunnetuimpiin naistähtiin lukeutunut Carmen Electra on edelleen ajoittain otsikoissa, vaikka hänen aktiivisuutensa julkisuuden valokeilassa onkin jo takana. Viime aikoina hän on muistellut sosiaalisessa mediassa takavuosien menestystään julkaisemalla muun muassa arkistokuvia.

Tällä kertaa Electra on julkaissut videon, jossa hänet nähdään heruttelemassa kameran edessä. Yllään superjulkkiksella on oranssit biksut ja vartalon heiluttelu saa vähemmästäkin seuraajat innostumaan päivityksestä.

Taannoin Carmen Electra pani myyntiin 2,3 miljoonan euron kartanonsa Los Angelesissa. Myyntikuvissa näkyy myös naisen valtava korkokenkäkokoelma. Hän oli muuttanut viinikellarin suureksi kenkähuoneeksi ja asettanut jalkineensa viinipulloille tarkoitettuihin telineisiin.