Poliisi ei uskonut huumekauppiaan selitystä – väitti torjuvansa työttömyyttä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Länsi-Virginialainen nainen pidätettiin suuren metamfetamiinivaraston kanssa. Nainen kertoi poliisille, että hän myi huumeita ainoastaan ansaitakseen elantonsa, koska hän ei voi saada töitä. Valitettavasti nainen ei ymmärtänyt, että huumeiden kaupittelu on rikollista toimintaa ja pian häämöttävä vankeustuomio estää todennäköisesti työn saamisen myös jatkossa.

The Smoking Gun kertoo 27-vuotiaan Rainee Pasen jääneen kiinni poliiseille liikennerikkomuksen vuoksi. Pase myönsi auton pysäyttäneelle poliisille, että hänen repussaan oli metamfetamiinia. Reppu tutkittiin ja sieltä löydettiin suuri muovipussi huumeita sekä lukuisa määrä pienempiä huume-eriä. Jokaisen pussin kylkeen oli kirjoitettu painomäärä. Poliisit löysivät repusta myös piippuja, useita tyhjiä muovipusseja ja pienen vaa’an. Vaakaan oli kirjoitettu Pasen nimi.

Tutkijoiden mukaan Pase kertoi pidätyksen yhteydessä, että hänen oli pakko myydä metamfetamiinia ansaitakseen elantonsa, koska hän ei voinut saada töitä. Pase odottaa tuomiotaan 10.000 dollarin takuusummaa vastaan.