Mannerheimintie remonttiin – yksi Helsingin tärkeimmistä pääväylistä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Helsingin Mannerheimintie peruskorjataan. Kaksi vuotta kestävän remontin aikana rakennetaan uusia jalkakäytäviä, yksisuuntaisia pyöräteitä ja raitiotiekiskoja sekä korjataan ajoratoja.

Lisäksi urakan aikana uusitaan kadunalainen kunnallistekniikka, kuten kaapelit sekä vesi- ja viemäriputket. Uudistus on välttämätön, sillä osa Mannerheimintien kunnallistekniikasta on jopa 1900-luvun alusta. Työt aloitetaan Postikadun ja Runeberginkadun välisellä katuosuudella keväällä 2023.

Myös Baanan ylittävän Mannerheimintien sillan uusiminen aloitetaan vuonna 2023. Runeberginkadun ja Reijolankadun välinen osuus aloitetaan vuoden 2024 aikana. Tavoitteena on, että peruskorjaus valmistuu vuonna 2025. Mannerheimintien peruskorjauksella on mittavat vaikutukset liikenteeseen. Kyseessä on Helsingin tähän mennessä isoin, vaativin ja eittämättä myös kaupunkilaisille vaikein työmaa.