Diabetes lisää koronavirukseen kuolemisen riskiä – verensokeritason hallinta auttaa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kaksi vuotta koronaviruksen kanssa ovat opettaneet, että ihmisiä ei tule pitää yhtenä suurena riskiryhmään kuuluvana massana. Koronavirus on vaarallinen erityisesti monisairaille ja vanhuksille. Tuoreen tutkimustiedon mukaan myös diabetesta sairastavat kuolevat koronavirukseen kaksi kertaa muita todennäköisemmin.

Aberdeenin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että diabeetikoilla on vakavamman kuolemanriskin lisäksi kolme kertaa suurempi todennäköisyys sairastua vakavasti virukseen. Riski kuitenkin pieneni, kun verensokeritasot saatiin hallintaan. Löydökset perustuvat 158 ​​tutkimuksen analyysiin, joihin osallistui yli 270.000 ihmistä.

Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka Covid vaikuttaa diabeetikoihin. Tutkimuksessa työskennellyt tohtori Stavroula Kastora sanoi, että heidän tutkimuksensa maailmanlaajuisista tiedoista viittaa siihen, että diabeetikoilla oli merkittävästi suurempi riski joutua tehohoitoon, tarvita lisähappea tai hakeutua sairaalahoitoon kuin potilailla, joilla ei ole diabetesta.

Suurin osa koronavirustautiin sairastuvista ihmisistä saa vain lieviä tai kohtalaisia oireita, eikä heidän tarvitse hakeutua hoitoon. Koronavirukseen on annettu myös sairauden vakavaa muotoa hillitsevä rokote, joka tulee uusia 3-4 kertaa vuodessa.