Espan turmakuski syyttää kaahauksesta rakkautta – kihlautui onnettomuuspäivänä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Mediassa on keskusteltu ja uutisoitu kohta kahden viikon ajan vappuaattona Helsingin Pohjoisesplanadilla iltaseitsemän aikaan tapahtuneesta onnettomuudesta. Valtion virkamies rysäytti mustalla mersullaan väkijoukkoon. Kukaan ei kuollut törmäyksessä, mutta kolme ihmistä joutui sairaalaan.

Mies syytti aiemmin sosiaalisessa mediassa rakkauttaan kyseenalaisesta kaahaamisesta väkijoukkoon. Hän julkaisi kuvan, jossa hän istui sohvalla ja miehen kasvoissa oli ruhjeita. Hän kirjoitti kuvan yhteyteen: ”Rakkaus tekee hulluksi”.

Nyt hän on paljastanut, että on mennyt onnettomuuspäivänä kihloihin. Miehen 17. toukokuuta tekemässä sosiaalisen median päivityksessä on kaksi kättä sormuksineen Raamatun päällä. Liitteenä on teksti: ”Tällä päivämäärällä tehtäköön tiettäväksi, että sovimme vapunaattona 30.4.2022 kihlat rakkaani kanssa lupaukseksi uudesta liitosta”.