Pariskunnan sänkyyn ilmestyi yöllä yllätysvieras: ”Kenen koira tämä on?”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Tennesseessä asuva pariskunta koki taannoin melkoisen yllätyksen heti aamusta. Jimmy ja Julie Johnsonin sänkyyn oli ilmestynyt ennestään tuntematon koira.

– Julie, kenen koira tämä on?, Jimmy oli kysynyt vaimoltaan Huffpost-lehden mukaan.

Johnsoneilla on kolme omaa koiraa, mutta sänkyyn ilmestynyt eläin ei kuulunut heidän lemmikkeihinsä. Pariskunta jakoi kuvia koirasta Facebookissa omistajan löytymisen toivossa. Julie kuvaili tekemäänsä julkaisua Facebook-historiansa oudoimmaksi.

Sänkyyn ilmestynyt vieras paljastui Nala-nimiseksi koiraksi, joka oli karannut omistajiltaan ukkosmyrskyn aikana. Nala oli suojaa etsineessään löytänyt tiensä Johnsoneiden kotiin. Vieraan koiran ilmestyminen kotiin ei vaikuttanut haittaavan pariskunnan omia lemmikkejä.

– Liiankin tuttavallinen Nala-koiramme on tehnyt uuden ennätyksen henkilökohtaisen tilan loukkaamisessa, ja koiran Houdini-temppujen lista kasvoi entisestään, lemmikin omistaja Cris Hawkins nolosteli Facebookissa.