Tänään on kesäpäivänseisaus – päivä on nyt pisimmillään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Päivä on Suomessa parhaillaan pisimmillään. Tiistaina 21. kesäkuuta on nimittäin kesäpäivänseisaus eli maapallon pohjoisen pallonpuoliskon vuoden pisin päivä. Kesäpäivänseisauksena päivä kestää Etelä-Suomessa noin 19 tuntia.

Napapiirin pohjoispuolella nautitaan puolestaan yöttömästä yöstä, jolloin aurinko ei laske horisontin alle. Kesäpäivänseisauksen jälkeen yöt alkavat jälleen pitenemään. Kesäpäivänseisaus osuu vuosittain juhannuksen tienoille.

Juhannus tunnettiin Suomessa muinoin nimellä mittumaari, joka puolestaan juontaa juurensa Ruotsin keskikesän juhlaa tarkoittavasta midsommar-sanasta. Kesäpäivänseisausta juhlitaan myös esimerkiksi Englannin Wiltshiressä sijaitsevassa Stonehengessä.

Kesäpäivänseisaus tarkoittaa Ilmatieteen laitoksen mukaan myös virallista tähtitieteellistä kesän alkua. Sen mukaan kesä kestää 94 päivää ja päättyy syyspäiväntasaukseen, joka on tänä vuonna 23. syyskuuta.