Metallinetsijöiden huikea löytö Mynämäellä – viikinkikuningas Harald Sinihampaan kolikoita

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalaiset metallinetsijät ovat tehneet Varsinais-Suomen Mynämäellä merkittävän löydön. Pellolta paljastui hopeakätkö, joka sisälsi muun muassa 12 viikinkikuningas Harald Sinihampaan lyöttämää kolikkoa.

Kätkössä oli rahoja ja korujen paloja 700-1000-luvuilta. Suomen museoviraston tutkijat uskovat kätkön kantautuneen Suomeen Puolan Pommerista. Toukokuussa tehty löytö on poikkeuksellinen, sillä Sinihampaan kolikoita on aikaisemmin löytynyt Suomesta vain pari kappaletta.

– Kyllähän siinä kädet tärisi. Tämä oli tähän asti näyttävin löytöni ja ensimmäinen ehjä kätkö, jonka olen löytänyt, kuvailee metallinetsijä Oskari Heikkilä tiedotteessa.

Museoviraston tutkimuksissa selvisi, että tiiviinä keskittymänä löydettyjä esineitä oli alun perin säilytetty nahkaisessa pussissa. Kaivausalueella on saattanut olla kätkön lisäksi löytyneiden rautakautisten keramiikka-astioiden palasten perusteella asutusta.

Mynämäellä tunnetaan paljon rautakautisia kohteita ja löytöjä. Kätkön sijaintipaikkana toiminut peltoalue on merkitty muinaisjäännerekisteriin, eikä alueella saa tehdä enää metallinetsintää tai kaivauksia ilman Museoviraston lupaa. Seuraavaksi esineet tutkitaan, luetteloidaan ja kuvataan.