Ivana Trump on kuollut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin ensimmäinen vaimo Ivana Trump on kuollut. Muun muassa liikenaisena, mallina ja kirjailijana tunnettu seurapiirihenkilö oli menehtyessään 73-vuotias.

Ivana Trump löydettiin tajuttomana rappusten läheltä kodissaan New Yorkissa. Associated Press -uutistoimiston mukaan tarkka kuolinsyy ei ole toistaiseksi selvillä. Viranomaiset tutkivat parhaillaan, kaatuiko hän kotinsa rappusissa.

– Joudun surukseni kertomaan häntä rakastaneille ihmisille, ja heitä on monta, että Ivana Trump on menehtynyt kotonaan New Yorkissa. Hän oli upea, kaunis ja mahtava nainen joka eli merkittävää ja inspiroivaa elämää, Donald Trump kirjoitti Truth Social -somepalvelussaan.

Lapsuutensa ja nuoruutensa Tšekkoslovakiassa viettänyt Ivana Trump ja muutti vuonna 1972 Kanadaan. Hän tapasi Donald Trumpin vuonna 1976 työskennellessään cmallina. Pariskunta meni naimisiin seuraavana vuonna.

Ivanalla ja Donaldilla on kolme yhteistä lasta, Donald Jr, Ivanka ja Eric. Pariskunta erosi vuonna 1992. Eron jälkeen Ivana teki kansainvälistä uraa liikenaisena, erikoistuen esimerkiksi vaate- ja kauneudenhoitoalaan.