Pohjoisen maastoon eksyy kymmeniä marjastajia – näin poliisi neuvoo varautumisessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maastoon eksyy vuosittain keskimäärin 30 marjastajaa. Monet heistä ovat kokeneita marjastajia. Eksyneet työllistävät viranomaisia heti marjastuskauden alkaessa, ja nyt poliisi on jakanut neuvoja odottamattoman tilanteen varalle.

Läheisille on hyvä kertoa etukäteen, minne on lähdössä, mihin mahdollisen kulkuneuvon jättää ja koska suunnittelee palaamaan. Marjaan on myös järkevämpi lähteä jonkun kanssa kuin yksin. Reppuun kannattaa pakata tulentekovälineet ja lämpimänä pitävät varusteet.

Helteessä ja raskaassa maastossa liikkuminen voi käydä raskaaksi, joten lepotauot, riittävä syötävä, juotava ja mahdolliset lääkkeet on hyvä muistaa. Maastoon kannattaa lähteä maastonvihreän asun sijaan helposti nähtävissä vaatteissa. Pelastajia kannattaa odotella avaralla paikalle.

Hätääntyessä ei kannata hätääntyä vaan asettua aloille ja miettiä rauhassa seuraavaa liikettä. Puhelimeen kannattaa ladata etukäteen 112-sovellus pitää hiolta puhelimen akun kestosta. Suunnistamista ei tulisi jättää pelkän muistin, karttasovelluksen tai GPS-paikantimen varaan, vaan varata mukaan kompassi ja paperikartta.

– Soita aivan ensimmäisenä hätäkeskukseen, mieluiten 112-sovelluksen kautta. Älä ala soittelemaan tuttavillesi, sillä se kuluttaa puhelimesi akkua eikä virtaa sitten välttämättä riitä hätäpuheluun, poliisi neuvoo tiedotteessa.