Video: Meduusojen määrä räjähti Välimerellä – turistit katosivat uimarannoilta

Uutiset Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Meduusojen määrä on kasvanut rajusti Välimeren alueella. Asia on herättänyt huolta muun muassa Israelissa, jossa polttiaiseläimiä kuvattiin taannoin lähes hälyttävä määrä matkailijoiden suosiman Haifan rannikon tuntumassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Meduusat ovat säikäyttäneet turisteja pois Välimeren suosituilta uimarannoilta. Polttiaiseläimet ovat myös esimerkiksi tukkineet suolanpoistolaitteita ja kalastajien verkkoja. Meduusojen määrän lisääntymisen uskotaan johtuvan esimerkiksi meren lämpenemisestä, mikä on tehnyt Välimerestä niille houkuttelevan elinpaikan.

– Vesi vain kuumenee ja näemme jatkuvasti enemmän meduusoja. Ne aiheuttavat täällä todellista vahinkoa. Ilmastonmuutos vaikuttaa ehdottomasti valtavien parvien syntymiseen, israelilainen ympäristöviranomainen Guy Lavian kertoi Reutersille.

Ilmastonmuutoksen lisäksi meduusojen määrän kasvuun uskotaan vaikuttaneen liikakalastus ja lannoitteiden käyttö. Meduusat käyttävät merivesiin päätyneitä lannoitteita ravinnokseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.