Humalainen kuski hurjassa hutikassa – alkometrin viisari värähti 3,63 promillea

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Itä-Suomen poliisilaitoksen alueella on napattu vuosien aikana kiinni rattijuoppoja, joiden alkometriin puhaltamat lukemat ovat saaneet ihmiset kummastelemaan sitä, että kuljettajat ovat ylipäätään olleet enää hereillä. Nyt hurjia lukemia alkometriin hönkineiden kuljettajien lista on kasvanut Polvijärvellä ajelleella kuljettajalla.

Silminnäkijöiden mukaan mies oli ajanut ajoneuvo epävarman oloisesti Outokummuntieltä Joensuuntielle liikenneympyrästä poistuttuaan tiistaina puolen yön jälkeen. Pian auto olikin ajautunut ojaan ja paikalle saapui poliisi. Miehelle suoritettu puhallustesti oli antanut tulokseksi 3,63 promillea.

– Henkilöautolla ojaan suistunutta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, Itä-Suomen poliisilaitokselta luetellaan.