Costello Hautamäki avautui Popedan lopettamisesta: ”Kylläpä harmittaa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän uran tehneen suomirock-yhtye Popedan paljastettiin lopettavan uransa ensi vuonna. Yhtyeen menestyksekäs yli 45-vuotinen ura kulminoituu Tampereen Ratinan stadionilla järjestettävään Ratinasta poikki -konserttiin lauantaina 2. syyskuuta 2023.

Popedan kitaristi Costello Hautamäki on sittemmin kommentoinut lopettamista Instagramissa. Muusikko avaa lyhyesti tapauksen taustoja. Hänen mukaansa päätös oli Popedan laulaja Pate Mustajärven.

– Kylläpä harmittaa. Mustajärven henkilökohtainen päätös. Kaikki muut bändissä olisi kyllä jatkanut normaaliin tapaan, Costello kirjoitti.

Mustajärvi kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa jatkavansa uraa sooloartistina, joskaan Popedan kappaleita hänen omilla keikoillaan on turha odottaa. Laulaja myönsi hänen mielensä Popedan suhteen voivan vielä joskus muuttua esimerkiksi tarpeeksi rahakkaan tarjouksen ansiosta. Hän kuitenkin totesi nyt olevan aika vetää henkeä.