Paviaanit kuokkivat synttärijuhliin – söivät ruokia ja joivat konjakkia

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Syntymäpäiväänsä viettäneen naisen juhlat saivat hurjan käänteen 12. marraskuuta. Juhlapaikalle ilmestyi villejä paviaaneja, jotka kävivät käsiksi ruokiin ja juomiin.

Esethu Zoe Williams oli juhlistamassa syntymäpäiväänsä Etelä-Afrikan Knysnassa. Kesken merkkipäivän vieton juhlia varten vuokrattuun kotiin tunkeutui kaksi paviaania. Williams kuvasi näyn viraalina sittemmin levinneiksi videoiksi.

– Paviaanit vain ilmestyivät taloomme, söivät aamiaiseksi tarkoitetut avokadott ja joivat Hennessyä, Williams avautui Twitterissä.

Syntymäpäiväsankari kertoi Storyfulille paviaanien päässeen sisään ovesta, jonka juhlavieraat olivat unohtaneet sulkea. Avokadon ja konjakin lisäksi kuokkavieraille maistuivat kananmunat, leipä ja pikkusuolaiset. Juhlaseurue onnistui lopulta häätämään paviaanit pois.