Faithless-yhtyeen keulahahmo Maxi Jazz on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin historian yksi merkittävimmistä yhtyeistä, Faihless, on nyt menettänyt keulahahmonsa, kun Maxwell ”Maxi Jazz” Fraser menehtyi 65-vuotiaana 23. joulukuuta. Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi entisen bänditoveri Sister Blissin vahvistaneen suru-uutisen Twitterissä.

Sister Blissin kertomien tietojen mukaan Maxi Jazz menehtyi rauhallisesti nukkuessaan perjantai-iltana Etelä-Lontoossa sijaitsevassa asunnossaan.

Vuonna 1995 perustettu Faihless on yksi technokulttuurin historian suurimpia yhtyeitä ja sen klassikkohitit Insomnia ja Good is a DJ ovat muodostuneet genren ikonisiksi teoksiksi. Yhtye palkittiin Britannian parhaana danceyhtyeenä vuosina 1999 ja 2002. Yhtye hajosi vuonna 2011, mutta palasi kuitenkin taas studioon lähes vuosikymmen myöhemmin.