Justin Bieber suivaantui H&M-vaateketjulle: ”En ole hyväksynyt yhtäkään”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Justin Bieber ei ole mielissään ruotsalaisen H&M-vaateketjun myymistä oheistuotteista. Artistin mukaan ketju on myynyt Bieber-aiheisia tuotteita ilman hänen hyväksyntäänsä. Myynnissä on ollut muun muassa tähden kuvalla varustettuja paitoja, huppareita ja kasseja.

– En ole hyväksynyt yhtäkään H&M:n myymistä fanituotemallistoista, Bieber kirjoitti Instagram-tarinoissaan.

– Heidän tekemänsä fanituotteet ovat roskaa enkä hyväksynyt niitä. Älä osta niitä, laulaja jatkoi.

H&M on sittemmin kommentoinut kohua. Billboard-lehdelle lähettämässään tiedotteessa yhtiön edustaja kertoo vaateketjun noudattavansa kaikkien lisensoitujen tuotteiden kohdalla lainmukaisia hyväksymismenettelyjä.

Bieberin kotisivuilla kaupataan omaa fanimallistoa, johon kuuluu vaatteita ja muita oheistuotteita. Lisäksi tähti perusti vuonna 2019 erillisen Drew-vaatemerkkinsä.