Hulvaton kuva: Palokunta pelasti puuhun päätyneen koiran

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Puuhun jääneiden kissojen pelastaminen on palokunnille tuttua kauraa. Sen sijaan hieman harvinaisempia ovat tilanteet, joissa puuhun on päätynyt koira. Aivan ennenkuulumattomia eivät nekään silti ole.

Yhdysvaltojen Idahossa sijaitseva palolaitos sai taannoin odottamattoman pelastustehtävän. Izzy-niminen koira oli jäänyt jumiin puuhun. Omistaja Christina Dannerin mukaan koira oli onnistunut kiipeämään puuhun yrittäessään jahdata oravaa.

Caldwellin palolaitoksen pelastajat onnistuivat noutamaan koiran turvallisesti alas tikkailla. Koira selvisi odottamattomasta tilanteesta ehjin nahoin. Palolaitos jakoi sosiaalisessa mediassa koomisia kuvia, joissa koiraa noudetaan alas korkeasta puusta.