Sampo Kaulasen perheelle mojova lasku – yksi sairaalavuorokausi yli 2 000 euroa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkkistähdet Sampo ja Minttu Kaulanen ovat viettäneet pitkän loman Thaimaassa. Loma päättyi viime metreillä ikävästi, kun Minttu ja Baba sairastuivat. Heidät kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan. Kaksikko on nyt toipunut.

– Vaimo ja lapsi pääsi sairaalasta! Kaikki hyvin! Suosittelen muuten matkavakuutuksen ottamista. Yksi vuorokausi sairaalassa tuli maksamaan noin 2.200 euroa! Siitä voi kalkuloida et kauan pörsi kestää makaamista. Onneksi Minttu hoitaa meillä nuo vakuutusasiat. Voi nukkua yön hyvin, Sampo Kaulanen kirjoittaa Instagramiin.

Jounin Kaupan yrittäjäpari on ollut reissussa yli kuukauden. He matkustivat Thaimaahan 25. joulukuuta. Alunperin perheen paluulennon oli tarkoitus lähteä jo tämän viikon tiistaina, mutta sairastuminen viivästytti kotiinpaluuta.

– Mie en kai eläessäni ole ollu ulkomailla reissussa näin pitkään! Unelmoinu kylläki mutta en koskaan toteuttanu, Kaulasen Sampo vielä tuumailee.