Suomalaiset lapset nukkuvat verrattain hyvin – unen laatu heikkeni koronan aikana

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kaksivuotiaille suositellaan vähintään 11 tuntia unta vuorokaudessa, josta osa voi kertyä päiväunista. Kolme–viisivuotiaille suositellaan vähintään kymmenen ja kuusivuotiaille yhdeksän tuntia unta vuorokaudessa. Toisin sanoen optimaalinen unen määrä vaihtelee lapsen iän mukaan.

Unen laadun tulisi olla hyvää. Jyväskylän yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan 80 prosenttia suomalaislapsista saa riittävän määrän unta arkisin ja 90 prosenttia viikonloppuisin ja vapaapäivinä. Unen laatu on hyvää yhtä usealla.

– Meidän aineistossamme näkyy hienoista laskua unen laadussa koronapandemian toisena vuotena 2021. Pitkittynyt korona-aika on varmasti uuvuttanut vanhempia ja siten lapsiakin. On tärkeää pitää silmällä, palautuuko hyvä unen laatu samalle tasolle pidemmällä aikavälillä, pohtii apulaisprofessori Arja Sääkslahti liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.