Miesten sukuelinten koko kasvanut huomattavasti – tutkijat ihmeissään

Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miesten sukuelinten pituus on kasvanut huomattavasti muutaman vuosikymmenen aikana. Tuoreen tutkimuksen perusteella niiden keskipituus on kasvanut jopa 24 prosentilla 29 vuoden takaiseen verrattuna.

Erektiotilassa olevan sukuelimen keskipituus on nykyään 13,93 senttiä. Vielä vuonna 1993 keskipituus oli noin 12,19 senttiä. Velton sukuelimen keskipituus on nykyään 8,7 senttiä, eikä siinä ilmennyt merkittäviä muutoksia.

World Journal of Men’s Health -tiedejulkaisussa julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 75 aikaisempaa tutkimusta vuosilta 1942-2021. Niistä ilmeni yli 55 000 miehen sukuelimen pituus. Vaikka niiden pituuksissa oli alueellisia eroja, oli keskipituuden kasvu maailmanlaajuista.

Stanfordin yliopiston urologian professori Michael Eisenberg kertoo tiedotteessa kasvun tapahtuneen lyhyessä ajassa. Tarkkaa syytä keskipituuden kasvulle ei tiedetä. Syyksi on epäilty esimerkiksi hormoneihin vaikuttavien kemikaalien vaikutusta. Eisenbergin mukaan lisätutkimukset olisivat tarpeen, jotta keskipituuden nopean kasvun syy voitaisiin selvittää.