Taylor Swift on jälleen sinkku – erosi Joe Alwynin kanssa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Taylor Swift starttasi taannoin uuden kiertueensa. Kiertueen nimi on Taylor Swift | The Eras Tour, ja artisti on kertonut konserttien olevan kuin matka läpi hänen vanhan ja uuden tuotantonsa läpi. Kiertueen ensimmäisessä osassa tähti konsertoi Yhdysvalloissa.

Viime viikolla unelmaparina pidetty Taylor Swift ja Joe Alwyn ilmoittivat, että he olivat päättäneet lähteä eri teille. Pariskunta oli päättänyt erota kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Daily Mail -sivuston saamien tietojen mukaan pariskuntaa ajoi erilleen Taylor Swiftin juuri alkanut kiertue ja menestyksekäs ura Joe Alwynin uran junnatessa paikoillaan.

Taylor Swift alkoi seurustelemaan komean brittinäyttelijän Joe Alwynin kanssa kuusi vuotta sitten. 33-vuotias poptähti kertoi nauttivansa etenkin siitä, kun hän sai yllättää miehen herkullisella kotiruoalla. Ruoanlaittamisen lisäksi Joe Alwyn on myös innostanut naista tekemään rakkauslauluja. Joe Alwyn on toiminut tähden muusana iloisemmille rakkauslauluille hänen uudella albumillaan.