Jättimäinen kultavarkaus kuin elokuvista – varkaat veivät kontillisen arvoesineitä lentoasemalta

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadassa tutkitaan rikosta, jota on mittakaavan ja tekotavan vuoksi verrattu rikoselokuvien ryöstökeikkoihin. Toronton Pearsonin kansainväliseltä lentoasemalta varastettiin kymmenien miljoonien eurojen arvosta arvoesineitä sisältänyt kontti.

Konttia kuljettanut lentokone laskeutui BBC:n mukaan lentokentälle 17. huhtikuuta. Kultaa ja erilaisia arvoesineitä sisältänyt kontti toimitettiin koneesta normaaliin tapaan lentoaseman rahtialueelle. Se, mihin kontti päätyi tämän jälkeen, on mysteeri.

Kontti oli kooltaan 0,46 kuutiometrin kokoinen. Varkaiden matkaan päätyi 20 miljoonan Kanadan dollarin, eli noin 13,4 miljoonan euron arvosta kultaa ja muita arvoesineitä. Poliisin mukaan rikos on harvinaislaatuinen, eikä se uhannut matkustajien turvallisuutta.

Lentoaseman julkaiseman tiedotteen mukaan varkaiden epäillään päässeen käsiksi rahtiin varastosta, joka ei ole osa varsinaista lentoasemaa. Kolmannelle osapuolelle vuokrattu varasto on lentoaseman turvallisuuslinjan ulkopuolella. Viranomaiset tutkivat tapausta.