Näyttelijä Al Pacinon ja hänen nykyisen kumppaninsa Noor Alfallahin uutisoitiin taannoin odottavan lasta. Huomiota herätti parin ikäero, sillä Pacino on 83-vuotias ja Alfallah 29. Nyt heidän eskoisensa on syntynyt.
Alfallah synnytti lapsen TMZ-sivuston mukaan joitain päiviä sitten, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole kerrottu julkisuuteen. Uutisen vahvisti Pacinon edustaja. Hän kertoo poikalapsen nimen olevan Roman Pacino.
Alfallah on työkennellyt erilaisissa tv- ja elokuvatuotannoissa Hollywoodissa. Hän on aikaisemmin seurustellut Rolling Stones -rokkari Mick Jaggerin ja miljardööri Nicolas Berggruenin kanssa. Hänet yhdistettiin Pacinoon ensi kerran korona-aikana.
Muun muassa Kummisetä ja Scarface -elokuvista tunnetulla Pacinolla on ennestään edellisistä suhteistaan kolme lasta, 33-vuotias Julie sekä 22-vuotiaat kaksoset Olivia ja Anton. Tuleva lapsi on Alfallahin ensimmäinen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Al Pacino tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.