Poliisi kiittelee: ”Provinssi sujui rauhallisesti”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjanmaan poliisilaitos on tiedottanut viikonloppuna Seinäjoella järjestetyn Provinssin sujuneen viranomaisten näkökulmasta varsin rauhallisesti. Poliisi suoritti Provinssissa tehostettua huumausainevalvontaa sekä valvoi yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

– Provinssi oli rauhallinen yleisömäärä huomioon ottaen. Provinssista kirjattiin muutamia pahoinpitelyitä, omaisuusrikoksia ja liikennerikoksia. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi putkaan päätyi noin kymmenen henkilöä. Lisäksi poliisin liikenteenvalvonnassa paljastui yksi luvaton ammattimaisen liikenteen harjoittaminen, jossa taksiksi merkittyä henkilöautoa kuljetti henkilö, jolla ei ollut ajo-oikeutta tai taksin kuljettamiseen oikeuttavaa lupaa, poliisi kertoo.

Huumausaineen käyttörikoksia paljastui noin 25 kappaletta. Näistä alaikäisiä eli alle 18-vuotiaita oli muutama. Paljastuneiden käyttörikosten määrä on huomattavasti vähentynyt verrattuna aiempiin vuosiin. Lisäksi valvonnassa paljastui muutamia huumausainerikoksia, joissa epäillään huumausaineiden välitystä. Yhdessä tapauksessa henkilön hallusta tavattiin noin 20 grammaa amfetamiinia ja lisäksi huumaavia lääkkeitä sekä kannabista.

– Henkilö oli tullut torstaina Provinssin välittömään läheisyyteen, tarkoituksenaan myydä huumausaineet.

Huumausainevalvonnan ansiosta Seinäjoen kaupungin alueella paljastui perjantaina myös yksi törkeä huumausainerikos, jossa takavarikoitiin noin 150 grammaa amfetamiinia. Tämä tapaus ei suoraan liittynyt Provinssi- tapahtumaan, mutta poliisi pitää todennäköisenä, että tästä huumausaine-erästä osa olisi päätynyt myös Provinssin yleisön käyttöön.