Mies yritti ylittää valtameren juoksupyörällä – rannikkovartiosto otti kiinni

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Atlantin valtameren ylitystä juoksemalla tavoitelleen miehen yritys on jäänyt lyhyeen. Kotitekoisella vekottimella liikkeellä ollut Reza Baluchi pysäytettiin 26. elokuuta Yhdysvaltojen Georgian rannikon läheisyydessä Yhdysvaltojen rannikovartioston toimesta.

Baluchi liikkui veden päällä kellukkeilla varustetulla kapineella, jonka sisällä hän liikkui samaan tapaan kuin hamsteri juoksupyörässä. Viranomaiset olivat määritelleet vekottimen epäturvalliseksi. Baluchi oli ehtinyt noin 110 kilometrin päähän rannikosta rannikkovartioston tavoittaessa hänet.

Baluchin tavoitteena oli matkustaa noin 7 000 kilometrin päähän Iso-Britanniaan. Mies oli uhannut paikalle saapuneille viranomaisille tappaa itsensä mukanaan olleella veitsellä. Mies myös väitti pitävänsä hallussaan pommia.

Baluchi myönsi lopulta pommiuhkauksen olleen perätön. Rannikkovartiosto kuljetti miehen Miami Beachilla sijaitsevaan tukikohtaansa. Baluchi kertoi Fox 35 -uutissivustolle halunneeensa kerätä tempauksella rahaa kodittomille, rannikkovartiostolle, poliisile ja palokunnalle.

Baluchi on yrittänyt ylittää Atlantin juoksupyörällään aikaisemminkin vuosina 2014, 2016 ja 2021. Myös kyseiset yritykset päättyivät rannikkovartioston väliintuloon.