Kysely: Tässä iässä suomalaiset panevat lapsensa päiväkotiin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kelan ja THL:n tutkijat kysyivät Perhevapaakysely 2022-tutkimuksessa pienten lasten vanhemmilta näkemyksiä siitä, milloin lapsi on valmis aloittamaan varhaiskasvatuksessa. Isät ja korkeakoulutetut vanhemmat pitävät nuorempaa lasta valmiina varhaiskasvatukseen kuin äidit ja matalammin koulutetut vanhemmat.

Kyselyn perusteella 1,5–2-vuotias on useimpien vanhempien mielestä tarpeeksi vanha. Seuraavaksi yleisin vastaus oli 1–1,5 vuotta. Alle viidennes kyselyyn vastanneista vanhemmista ajatteli, että lapsen pitäisi olla vähintään 3-vuotias ennen kuin aloittaa varhaiskasvatuksessa.

– Näkemykset sopivasta iästä aloittaa varhaiskasvatuksessa ovat muutoksessa. Etenkin äidit ovat valmiita laittamaan lapsen kodin ulkopuoliseen hoitoon nuorempana kuin aiemmin, sanoo Kelan tutkija Anu Kinnunen.

– Matalan koulutuksen tiedetään olevan yhteydessä pidempiin kotihoidon tukijaksoihin ja tämä näkyy lasten osallistumisessa varhaiskasvatukseen, sanoo Kinnunen.