Pet Shop Boys syyttää Drakea hittinsä luvattomasta lainaamisesta

Kanadalainen hiphop-tähti Drake julkaisi perjantaina uuden albuminsa For All the Dogs. Brittiläinen popduo Pet Shop Boys on syyttänyt räppäriä kappaleensa lainaamisesta levyllä ilman lupaa.

---
---

Drake kuullaan laulamassa All the Parties -kappaleella osion Pet Shop Boysin West End Girls -hitistä. Pet Shop Boys kertoi Twitterinä aiemmin tunnetussa X-somepalvelussa, ettei heitä oltu lähestytty asian tiimoilta. Yhtyeen mukaan levyn tiedoissa ei ole myöskään mainittu, että kyse on heidän kappaleestaan.

– Oli yllätys kuulla Draken laulavan Wes End Girlsin kertosäettä uuden levynsä All the Parties -kappaleessa. Ei mainintaa tekijätiedoissa eikä lupaa pyydetty, Pet Shop Boys kirjoitti.

Drake ilmoitti pian uuden levynsä julkaisun jälkeen vetäytyvänsä tauolle musiikin parista. Räppäri kertoi kärsineensä pidemmän aikaa vatsaongelmista ja haluavansa keskittyä hyvinvointiinsa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten , tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.