Tammikuu oli hyytävä – kylmin kahdeksaan vuoteen

Vuosi 2024 alkoi kylmissä merkeissä. Tammikuu oli Ilmatieteen laitoksen mukaan kylmin kahdeksaan vuoteen. Toisaalta kuukauteen mahtui myös erittäin lauhoja päiviä.

---
---

– Näin kylmä tammikuu toistuu keskimäärin 5‒10 vuoden välein. Edellisen kerran oli kylmempää tammikuussa vuonna 2016, Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa kerrotaan.

Kuukauden kylmin lämpötila, -44,3 mitattiin Enontekiön lentoasemalla 5. tammikuuta. Viimeksi kylmempi lukema mitattiin Suomessa tammikuussa 1999. Kuukauden ylin lämpötila, 5,7 astetta, mitattiin Kemi 1 -majakalla 9. tammikuuta ja Hammarlandin Märketissä 22. tammikuuta.

Vaikka tammikuu on pääsääntöisesti kylmä, toi kuukauden viimeinen viikko tullessaan vuodenaikaan nähden lauhaa ilmaa. Tammikuun keskilämpötila vaihteli Suomessa lounaissaariston noin -3 asteesta Itä-Lapin -17 asteeseen.

Tammikuun sademäärät olivat lähellä tavanomaisia tai hieman sen alle. Kuukauden lopussa lunta oli Manner-Suomessa Varsinais-Suomen noin 15 sentistä aina Kilpisjärven 96 senttiin. Monin paikoin lunta oli noin 10 senttiä tavanomaista enemmän.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.