Cardi B pyllisteli vekkihameessa – takapuoli paljastui

Laulaja Cardi B ilmoitti aiemmin eroavansa aviomiehestään, räppäri Offsetista. Erosta kerrottiin julkisuuteen viime vuoden lopulla, minkä jälkeen nainen on opetellut elämään sinkkuna. Offsetilla ja Cardi B:llä on viisivuotias Kulture-tytär ja kolmivuotias Wave-poika.

---
---

Nyt Cardi B julkaisi hänen Instagram-kanavallaan näyttävän kuvasarjan, jossa hän poseeraa kameralle lyhyessä vekkihameessa, polvisukissa ja korkeissa kengissä. Nainen esittelee rohkeasti kameralle myös paljasta takapuoltaan ja pyllistää kuvaajaan päin.

Cardi B kertoi aiemmin Daily Mail -sivuston mukaan, että hän ei pidä tällä hetkellä vartalostaan. Naisen mielestä hän oli pudottanut liikaa painoaan eikä enää pitänyt siitä miten hoikalta hän näytti. Cardi B vannoikin, että hän tulee menemään julkisille paikoille seuraavan kerran vasta sitten kun hän on lihonut takaisin pari kiloa.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.