Sisarvaimot-sarjan 19. tuotantokautta kuvataan parhaillaan, ja sen kerrotaan muuttuneen synkäksi. Uuden kauden oli tarkoitus seurata perheen elämää kolminkertaisen avioeron jälkeen, mutta Janellen ja Kodyn Garrison-pojan kuolema muutti tarinan kulkua.
Monet sarjan fanit ajattelivat, että TLC peruisi sarjan tuotannon. Kuvaukset ovat kuitenkin jatkuneet. Nyt sarjassa ei kuitenkaan keskitytä Christine Brownin ja David Woolleyn avio-onneen tai Janellen ja Merin sinkkuelämään. Lähipiiristä on kerrottu, että sarjassa kohdataan todella surullinen aikakausi.
– Sarja tulee olemaan synkempi, koska he yrittävät käsitellä kuolemaa ja siihen johtaneita syitä, The Sun tietää kertoa.
– He alkavat hajottaa toisiaan ikään kuin selvittääkseen, missä virhe tapahtui, sisäpiiriläinen jatkoi ja paljasti, että kuvauksissa sukelletaan syvälle perheen ongelmiin ja niiden korjaamiseen.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Christine Brown, Janelle Brown, Kody Brown, Meri Brown tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.