Hilary Duff esitteli kiireistä arkeaan – tällaista elämä neljän lapsen kanssa on

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lizzie McGuire -sarjasta tuttu tähti Hilary Duff on viime aikoina tehnyt vähemmän töitä julkisuudessa ja keskittynyt enemmän omaan perheeseensä. Hilary Duffilla ja Matthew Komalla on kolme yhteistä lasta, joiden lisäksi Duffilla on lapsi myös entisestä avioliitostaan Mike Comrien kanssa.

Hilary Duff synnytti 3. toukokuuta pienen suloisen tytön, jolle aviopari kertoi antaneensa nimeksi Townes Meadow Bair. Nyt nainen julkaisi Instagram-kanavallaan videon, jossa nähdään koosteita heidän touhukkaasta pikkulapsiarjestaan neljän lapsen kanssa.

Arki on täynnä iloisia hetkiä, leikkimistä, yhdessä olemista, haleja ja tietenkin myös sotkua. Aiemmin Hilary Duff kertoi neljännen lapsen hankkimisen tuntuneen suorastaan hullulta ajatukselta. Hän on kuitenkin kiitollinen hyvin osallistuvasta miehestään Matthew Komasta, joka tarjoaa naiselle usein lepohetkiä ja ottaa kaikki lapset vastuulleen.