Salma Hayek poseerasi uimapuvussa – sitten aalto yllätti takaapäin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ikoninen näyttelijäkaunotar Salma Hayek tunnetaan menestyksekkäistä elokuvista, minkä lisäksi nainen on toiminut myös useiden kauneusalan kampanjoiden mainoskasvona. Viime aikoina kaunis näyttelijä on julkaissut itsestään myös upeita kuvia omalla Instagram-kanavallaan.

Nyt Hayek on poseerannut kameran edessä rantavedessä, jossa hänellä oli yllään uimapuku. Merenkäynti oli kuitenkin sellainen, että rantaan iski ajoittain aaltoja, joista eräs heittikin lopulta Salman rähmälleen rantaveteen. Kerrankin sosiaalisessa mediassa jaettiin siis vähemmän glamouria materiaalia.

Salma Hayekin kuvissa nähdään miten joku kuvaajan vieressä suihkuttaa naista vedellä kasvoille kun hän on kapuamassa takaisin jahdin kannelle. ”Kun perheesi ei anna sinun ottaa bikinikuvia rauhassa”, Salma Hayek kirjoittaa kuvatekstissään.