New Yorkin täydellinen nainen iski komean nuorukaisen – missä oli oma liikemies?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Bisnesnainen Ramona Singer on tullut monille tutuksi New Yorkin Täydelliset Naiset -realityohjelmasta. Nainen on tapaillut jo tovin New Jerseystä kotoisin olevaa liikemiestä, William ”Bill” Lubya. Mies tuntui kuitenkin unohtuneen Singerin piipahtaessa yökerhossa New Yorkin sykkeessä.

Ramona Singer oli viettänyt iltaa New Yorkin Nomadissa sijaitsevassa drinkkibaarissa nimeltään Seville. Paikalla oli ollut myös nuori ja komea uusiseelantilainen mies. Kaksikko ei pystynyt pitämään näppejä erossa roisistaan. Tiedossa ei ole, miksi Ramona vietti niin läheisiä tunnelmia suurelle yleisölle tuntemattomaksi jääneen miehen kanssa.

Page Sixin mukaan Ramona on edelleen parisuhteessa Lubyn kanssa. Kaksikko aloitti suhteensa vuonna 2022. Heidät nähtiin viime kesänä lukuisissa eri paikoissa intiimeissä tunnelmissa ja umpirakastuneina, joten suhde ei jäänyt piiloon keneltäkään – ja vähiten medialta.