Paris Hilton puolialastomana autossa – tätä ei Suomessa nähtäisi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina maailman seuratuimpiin julkkisnaisiin pitkään lukeutunut Paris Hilton on jättänyt jo taakseen glamouria tihkuvan kohujulkkiksen kautensa, ja viime aikoina hän on ollut otsikoissa muutenkin kuin vilautustensa ansiosta. Nyt hän on toiminut alusvaatemallina, ja tulokset ovat näyttäviä.

Nyt Paris poseeraa Agent Provocateurin mainoskampanjassa, jossa on kuvia hänestä myös puolialastomana, kun hän esittelee vartaloaan ja alusvaatteitaan muun muassa henkilöautossa. Kampanjalla juhlistetaan yhtiön 30 vuoden taivalta, mutta valtaosa katsojista lienee kiinnostunut brändin sijaan Hiltonista.

Paris Hilton kertoi viime vuoden lopulla, että heidän perheeseensä oli syntynyt pieni tyttövauva, joka sai nimekseen London. Hiltonilla ja hänen aviomiehellään Carter Reumilla on jo entuudestaan Phoenix-niminen poika, josta tuli isoveli jo 10 kuukauden ikäisenä. Paris Hilton julkaisi nyt uuden albumin nimeltään Infinite Icon. Levyllä on yhteensä 12 kappaletta ja siellä kuullaan myös vierailevina tähtinä muun muassa Megan Thee Stallion, Sia, Meghan Trainor sekä Maria Becerra.