Australialainen liikenainen, malli ja televisiopersoona Elle MacPherson tunnetaan myös nimellä The Body, jonka nainen sai oltuaan toistuvasti Sports Illustrated -lehden vuosittaisessa uimapukunumerossa mallina. Macpherson tekee edelleen aktiivisesti mallintöitä, mikä on 60-vuotiaalta naiselta melko poikkeuksellinen saavutus alalla.
Elle Macpherson on vuosikausien ajan esitellyt avoimesti hänen terveellisiä elämäntapojaan, joihin ei kuulu alkoholi tai epäterveelliset ruoat. Nyt nainen on tuoreessa haastattelussa paljastanut, että hän on sairastanut salaa rintasyöpää, josta ei ole halunnut aiemmin kertoa julkisuuteen.
Elle Macpherson on E! News -sivuston mukaan valinnut holistisen ja luonnonmukaisen tien syövän hoitamiseen. Lääkärien suosituksista huolimatta tähti ei suostunut kemoterapiaan tai leikkaukseen. Hän yrittää parantaa syövän lempeämmillä keinoilla, joihin kuuluu uusien suun kautta nautittavien yrttilääkkeiden ja ravintolisien syöminen osana terveellistä ruokavaliota.