Muun muassa Oppenheimer ja Yön ritari -elokuvista tunnetun Christopher Nolanin seuraavasta ohjaustyöstä on saatu uutta tietoa. Universal-yhtiön tuottaman, toistaiseksi nimettömän elokuvan on määrä saada ensi-iltansa 17. heinäkuuta 2026.
Nolanin tulevan elokuvan päärooliin kaavaillaan The Hollywood Reporter -lehden mukaan Matt Damonia. Damon näytteli keskeistä sivuroolia Nolanin seitsemän Oscaria voittaneessa Oppenheimer-elokuvassa. Uuden projektin tarkemmat yksityiskohdat ovat toistaiseksi pimennossa.
Vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Oppenheimer oli valtava yleisö- ja arvostelumenestys. Nolanin huhuttiin taannoin suunnittelevan elokuvaversiota 1960-luvun brittiläisestä The Prisoner -kulttisarjasta. The Hollywood Reporterin lähteiden mukaan tuleva projekti ei kuitenkaan olisi The Prisonerin uusi versio.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Christopher Nolan, elokuva, Matt Damon tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.