Australialaisia pyydettiin pitämään kirjaa pieruistaan – syykin paljastettiin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Australialainen valtiollinen tutkimusorganisaatio CSIRO on pyytänyt saarivaltion asukkaita pitämään kirjaa pieruistaan. Suolikaasujen seuraamista varten on kehitetty sovellus, jonka avulla pierujen kirjaaminen ylös sujuu helposti. CSIRO on kutsunut pierunseuraamistalkoisiin mukaan kaikki yli 14-vuotiaat australialaiset.

Tavoitteena on, että pieruista pidettäisiin kirjaa kolmen päivän ajan. Australialaisia pyydetään seuraamaan paitsi pierujen määrääm myös esimerkiksi niiden hajua, äänenvoimakkuutta, kestoa ja havaittavuutta. 9News-uutissivuston mukaan kerätyn datan pohjalta pyritään esimerkiksi selvittämään, minkälaiset pierut voi luokitella normaaleiksi eri ikäryhmissä. CSIRO toivoo saavansa pieruun liittyvää dataa kymmeniltä tuhansilta australialaisilta.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Peräilman laskeminen on luonnollinen tapahtuma, joka osoittaa ruoansulatusjärjestelmän toimivan. Siinä hankkiudutaan eroon liiallisesta kaasusta, jota syömämme ruoan hajoamisessa ja käsittelyssä syntyy, CSIROn ravitsemusasiantuntija Megan Rebuli kertoo tiedotteessa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.