Blind Channelin jättänyt Joel Hokka terveysongelmistaan: ”En voinut nukkua 72 tuntiin”

Kansainvälistä uraa tekevän suomalaisen Blind Channel -yhtyeen leirissä tapahtui taannoin kokoonpanomuutos. Yhtyeen toinen laulaja Joel Hokka poistui yhtyeestä. Tiedotteessa laulaja kertoi päätöksen johtuneen kiertue-elämän aiheuttamista terveysongelmista.

------

Hokka puhui terveysongelmistaan lisää TikTok-julkaisussaan. Laulajan mukaan ongelmat alkoivat vuonna 2021. Tähden hermosto ylikuormittui rajusti kuuluisuuden seurauksena.

– En voinut nukkua 72 tuntiin, Hokka avautui.

Ongelmat jatkuivat päivien, viikkojen ja kuukausien ajan, Hokka kertoo yrittäneensä turvautua unilääkkeisiin, mutta nekään eivät auttaneet. Kiertueet, lennot ja matkustelut kuluivat ilman tuntiakaan unta.

– En myöskään syönyt lainkaan. Mutta onnistuin silti keikkailemaan. Yli 300 keikkaa kolmessa vuodessa. Sain pahoja hermoromahduksia, kunnes hyväksyin mikä minulle on parasta, Hokka kirjoitti.

– Jos kärsit unettomuudesta, ADHD:sta tai yleisesti hermoston ylikuumenemisesta, tunnen tuskasi, laulaja summasi tuhansia tykkäyksiä ja satoja kannustavia kommentteja saaneessa julkaisussaan.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.