Kauppapaikkahuijaukset nousussa: ”Näissä tilanteissa on hyvä muistaa”

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pankkitunnuksia ja korttitietoja kalastellaan tekstiviesti- ja sähköpostihuijausten lisäksi myös verkon kauppapaikoilla. Näissäkin tapauksissa huijauksen kohde pyritään erehdyttämään antamaan pankkitietonsa valesivustolla. Asiasta varoitti S-Pankki tiedotteessaan.

Verkon kauppapaikoilla tapahtuvat huijaukset ovat nousussa. Kyseisissä tapauksissa tavaran myyjä saattaa esimerkiksi saada pyynnön syöttää korttitietonsa kauppapaikkaa muistuttamaan valepalveluun saadakseen maksunsa. Eräässä huijauksessa myyjälle väitetään, että kuriirifirma tulee noutamaan ostettavan tavaran ja maksaa käteisellä, kunhan myyjä ensin maksaa tililtään vakuutusmaksun.

– Tavallisten ihmisten välinen kaupankäynti verkossa on lisääntynyt valtavasti, ja kauppapaikkahuijaukset ovatkin tämän ajan ilmiö. Näissä tilanteissa on hyvä muistaa tilanteen asetelma: jos olet myymässä jotain, sinulla ei ole mitään tarvetta syöttää korttitietojasi tai pankkitunnuksiasi mihinkään, neuvoo S-Pankin fraud-kehityspäällikkö Jouni Määttä tiedotteessa.

Rikollisilla on nykyään apunaan tekoälytyökaluja, jotka osaavat tuottaa uskottavaa tekstiä myös suomeksi. Sähköpostihuijauksissa huijari voi paljastua lähetysosoitteen avulla. Sähköpostin todellisen osoitteen saa näkyviin viemällä hiiren lähettäjätiedon päälle.

– Pankkitunnusten ja korttitietojen kalastelu on täysin ammattimaista toimintaa. Sen takana voi olla isokin organisaatio, jonka jäsenten päivätyö on keksiä uusia tapoja huijata ja hämmentää ihmisiä, Määttä muistuttaa.