Diddyn oikeudenkäynti: Räppäri aikoo syyttää ex-kumppani Cassie Venturaa?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Räppäri ja tuottaja Sean ”Diddy” Combs valmistautuu jättimäiseen oikeudenkäyntiin. Tuloksena voi olla elinikäinen vankeustuomio. Ensi viikolla alkavassa oikeudenkäynnissä Diddyä syytetään muun muassa ihmiskaupasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja rikollisjärjestöön kuulumisesta. Yksi tärkeimmistä todistajista on hänen ex-kumppaninsa, laulaja Cassie Ventura.

Ventura nosti alkuperäisen kanteen vuonna 2023. Reutersin mukaan Diddyn asianajaja paljasti perjantaina, että puolustus aikoo esittää Venturan ja Diddyn suhteen olleen molemminpuolisesti väkivaltainen. Tämän väitteen tarkoituksena on heikentää Venturan uskottavuutta todistajana. Tuomari päättää pian, saavatko väitteet tulla esiin varsinaisessa oikeudenkäynnissä. Cassien odotetaan antavan vahvan todistuksen vuosia kestäneestä väkivallasta, raiskauksista ja seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Julkisuuteen on erityisesti noussut vuonna 2016 tapahtunut väkivaltatilanne hotellissa. Videomateriaali johti skandaaliin ja myöhemmin Diddyn esittämään julkiseen anteeksipyyntöön. Myöhemmin poliisi löysi hänen kodeistaan satoja pulloja liukuvoidetta ja rynnäkkökivääreitä. Diddy pidätettiin syyskuussa 2024 ja hän on odottanut oikeudenkäyntiä New Yorkin Metropolitan-vankilassa ilman mahdollisuutta vapauteen edes vakuudesta. Hän on kiistänyt kaikki syytteet ja hylännyt äskettäin syyttäjän ehdottaman sovintosopimuksen.