Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus aktivoitui – ajankohtainen uusi single julki

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Suomalainen metalliyhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on jälleen aktivoitunut. Yhtye julkaisi perjantaina 23. toukokuuta uuden Idänjuna-singlen ja musiikkivideon. Kappale tarjoaa esimakua syksyllä julkaistavalta uudelta levyltä.

– Idänjuna on ajankohtainen ja tähän aikaan sidottu teksti asiasta, jonka ei pitänyt olla mahdollista. Todellinen sodan uhka tuntui aiemmin täysin epärealistiselta mahdollisuudelta. Ja taas kerran: joutuuko pieni maa taistelemaan ilman omaa syytään olemassaolostaan suurta jättiläistä vastaan, Timo Rautiainen kuvailee tiedotteessa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Yhtyeen tuleva albumi on ensimmäinen uuden rumpalin Aksu Hantun kanssa. Hanttu on myös tuottanut tulevan albumin. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus juhlistaa tulevana kesänä Itku pitkästä ilosta -albuminsa 25. juhlavuotta juhlakeikoilla Tuska, Tuhdimmat tahdit, Rokki raikaa, John Smith ja Kuopiorock -festivaaleilla.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.