Final Destination -kauhuelokuvissa kuolema vaanii siltä välttyneitä ihmisiä odottamattomien onnettomuuksien muodossa. Elokuvasta oli vähällä tulla todellisuutta Argentiinassa, jossa elokuvateatterin katto romahti kesken tuoreen Final Destination Bloodlines -elokuvan näytöksen. Kuolemantapauksilta kuitenkin onneksi vältyttiin.
Onnettomuus tapahtui Bueno Aireissa sijaitsevassa Cinema Ocho -elokuvateatterissa 19. toukokuuta. Elokuvateatterin neljännen salin katto petti näytöksen aikana. Salissa oli tapahtumahetkellä noin 40 ihmistä.
– Kuulimme kovan äänen. Olimme niin uppoutuneita elokuvaan, että luulimme äänen kuuluneen siihen. Pian päälleni putosi kuitenkin katon osia, näytöksessä ollut Fiamma Villaverde kuvaili paikallismedialle.
Villaverden mukaan pirstaleet eivät osuneet hänen päähänsä, sillä hän sattui nojaamaan tapahtumahetkellä käsinojaan. Hän selvisi onnettomuudesta lievin vammoin. Onnettomuuden on epäilty liittyvän Buenos Airesin taannoisiin rankkasateisiin.
Deadline-uutismedian mukaan elokuvateatteri ei ole julkaissut tiedotetta onnettomuuteen liittyen. Villaverde suunnittelee aloittavansa asiasta oikeustoimet jouduttuaan olemaan poissa töistä vammojensa vuoksi.