Poliisi puuttuu jatkossa herkemmin nopeusrajoitusten ylittämiseen. Tavoitteena on liikenneturvallisuuden edistäminen. Suomalaisten kaasujalka on tutkimusten mukaan raskas kansainvälisellä mittapuulla.
Vuonna 2023 tehdyssä kansainvälisessä ESRA3-tutkimuksessa selvisi, että suomalaiset ajavat ylinopeutta selvästi enemmän kuin eurooppalaiset keskimäärin. Kolme neljästä suomalaiskuljettajasta kertoi ajaneensa ylinopeutta vähintään kerran tutkimushetkeä edeltävän 30 päivän aikana. Tutkimuksen mukaan ylinopeutta pidetään Suomessa myös hyväksyttävämpänä kuin monissa muissa maissa.
Poliisi muistuttaa 30 km/h ja 40 km/h nopeuksien välisen eron olevan dramaattinen suojaamattoman liikenteen turvallisuuden kannalta. Nopeusrajoituksia on viime vuosina laskettu yhä useammissa suomalaiskaupungeissa. Poliisin tehtävä on valvoa näiden rajoitusten noudattamista.
– Törmäysnopeus ratkaisee, millaiset mahdollisuudet suojaamattomalla liikenteellä on selviytyä hengissä. Tämä korostaa nopeusrajoitusten merkitystä erityisesti taajama-alueilla, joissa jalankulkijat ja pyöräilijät ovat eniten vaarassa, kertoo tiedotteessa poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen.
Tutkimusten mukaan jo pieni ajonopeuden nostaminen suurella joukolla kuljettajia vaikuttaa onnettomuustilastoihin. Nopeuden kasvu lisää jarrutusmatkaa, pienentää kuljettajan reaktioaikaa ja kasvattaa törmäysriskiä. Rissasen mukaan valvonnan tehostaminen ei ole vain seuraamusten jakamista, vaan myös ennaltaehkäisevää toimintaa.
PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.