Tutkimus: Valoisassa nukkuminen lisää sydänkohtaukset riskiä

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Moni on huomannut nukkuvansa kesäaikaan paljon vähemmän kuin talvella. Suomessa, Ruotsissa ja muissa pohjoisen leveyspiirin maissa aurinko ei kesällä juuri laske. Tämä luonnollinen valo voi häiritä melatoniinin eli unihormonin eritystä, mikä puolestaan vaikuttaa vuorokausirytmiin ja unen laatuun.

Uusi australialainen tutkimus osoittaa, että pitkään jatkuva valon aiheuttama vuorokausirytmin häiriö voi lisätä stressiä, vaikuttaa verenpaineeseen ja kohottaa sydän- ja verisuonisairauksien riskiä. Tutkijat havaitsivat myös, että mitä kirkkaampi valo on yöllä, sitä suurempi on myös sairastumisen riski. Tutkimuksessa korostuivat viisi eri sydänsairautta, eli sepelvaltimotauti, sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta, eteisvärinä ja halvaus.

Lisäksi yöaikaan loistavan valon aiheuttama vuorokausirytmin häiriintyminen voi johtaa kohonneeseen verenpaineeseen, tihentyneeseen sydämen sykkeeseen ja veren hyytymistekijöiden aktivoitumiseen. Asiantuntijat kehottavat sammuttamaan yövalot tai minimoimaan valon määrän makuuhuoneessa unen aikana. Jo vähäinenkin altistus valolle voi vaikuttaa haitallisesti sydänterveyteen.

Lähde: Flinders Health and Medical Research Institute