Entinen glamourmalli Katie Price on saanut faninsa huolestumaan hänen kutistuneesta olemuksestaan viime kuukausina. Myös tähden alati muuttuvaa ulkonäköä ja jatkuvia kauneusleikkauksia on hämmästelty.
Nyt on käynyt ilmi, että Katie Pricella on terveyshuolia.
Brittiläinen julkkistähti Katie Price on kertonut pelkäävänsä harvinaisen leiomyosarkooman palanneen sen jälkeen, kun hän löysi sormestaan kyhmyn.
Price sairastui ensimmäisen kerran syöpään vuonna 2002 ollessaan raskaana esikoisestaan Harveysta. Tuolloin häneltä leikattiin kasvain pois vasemman käden etusormesta, ja hän kävi useita vuosia tutkimuksissa ennen kuin sai terveen paperit.
Tuoreessa The Katie Price Show -podcastin jaksossa Price kertoi, että uusi kipu ja oireet ovat ilmaantuneet juuri samaan sormeen, josta kasvain aikanaan poistettiin. ”Ajattelin ensin, että olen vain satuttanut sen, mutta kipu ei ole hävinnyt.
Aion mennä röntgeniin, jotta saan tietää, mistä on kyse”, hän sanoi Daily Mail -uutisen mukaan.
Price myönsi olevansa huolissaan siitä, että syöpä voisi olla palaamassa. Nainen kertoi myös kärsivänsä alhaisista verihiutalearvoista, mikä hänen mukaansa on saattanut vaikuttaa viimeaikaiseen voimattomuuteen ja painonlaskuun.
Lääkärit ovat hänen mukaansa puhuneet mahdollisesta verensiirrosta tilanteen korjaamiseksi. Hän kuitenkin toivoo, ettei kyse olisi vakavasta sairaudesta.
Aiemmin kun fanit olivat huolissaan tähden painosta, viiden lapsen äiti julkaisi videon, jossa hän astui puntarille ja paljasti tämänhetkisen painonsa. Katie Pricen vaaka näytti melko tarkasti 50 kiloa.
Katie Price on aiemmin kertonut laihduttaneensa tietoisesti, sillä hän koki epämukavuutta painonnousun jälkeen. Painoa alkoi Pricen mukaan kertymään jalkojen murtumisen ja pitkän pyörätuoliajan sekä IVF-hoitojen seurauksena.