Rinnat paljaana New Yorkin kaduilla – Michael Jacksonin Paris-tytär säväytti

Maailmanhistorian todennäköisesti ikonisin yksittäinen poptähti on Michael Jackson. Hänen tyttärensä Paris on elänyt melko poikkeuksellista elämää median valokeilan alla syntymästään saakka. Nainen meni kaksi vuotta sitten kihloihin hänen poikaystävänsä Justin Longin kanssa.

------

Nyt Jackson on ihmetyttänyt kaupunkilaisia ja autoilijoita New Yorkissa, jossa hän tallusteli kaupungilla asussa, jonka läpinäkyvä yläosa paljasti hänen rintansa.

Paris tyytyi toteamaan somepalvelun sääntäjen rajoja kolkuttelevien kuvien yhteydessä, että ”Eturivi, selkäkipu, huippumuotia, vähän kärsivällisyyttä”.

Taannoin Paris Jackson avautui Instagramissa huumeriippuvuudestaan. Nainen aloitti julkaisunsa kertomalla, että hän on alkoholisti ja narkomaani. Sen jälkeen hän täsmensi, että 7. tammikuuta hänelle tuli täyteen viisi vuotta raittiutta ilman alkoholia tai huumeita.

Paris Jackson kertoo olevansa enemmän kuin kiitollinen tänä päivänä omasta elämästään. Raittius on antanut hänen tuntea jälleen elämän kaikki eri tunteet. Hän pystyy myös tekemään taas musiikkia, kokemaan iloa ja onnea sekä rakastamaan omia lemmikkejään.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä.