Ozzy Osbourne ehti kirjoittaa muistelmateoksen – julkaistaan suomeksi lokakuussa

Black Sabbath -yhtyeestä ja soolourastaan tunnettu rocklegenda Ozzy Osbourne kuoli 22. heinäkuuta. Hieman ennen kuolemaansa Osbourne paljasti kirjoittaneensa vielä viimeisen muistelmateoksen. Kirja julkaistaan tänä syksynä.

------

Osbourne muisteli elämänsä käänteitä ja soittajakollegoitaan toipuessaan onnettomuudesta, jonka vuoksi hän joutui keskeyttämään kiertueensa. Muisteluista syntyi elämänkerta, jota kuvaillaan Like Kustannuksen tiedotteessa suorapuheiseksi ja mustan huumorin täyttämäksi. Muusikolta on aikaisemmin julkaistu Minä, Ozzy -niminen kirja vuonna 2010.

– Minä, Ozzy -kirjan jälkeen en ikinä olisi uskonut kirjoittavani toista muistelmateosta. Kuten olen moneen otteeseen toistanut, muistini ei ole veitsenterävä, etenkin kun puheeksi tulee terveyteni ja jatkuvat tapaamiset lääkäreiden kanssa, Osbourne kertoi ennen kuolemaansa.

– Kiitos kaikille, jotka auttoivat laittamaan yksityiskohdat oikeaan järjestykseen, ilman teitä kirjasta olisi tullut vain sairauskertomus, Ozzy jatkoi.

Ozzy Osbourne: Viimeinen voitelu julkaistaan Suomessa 7. lokakuuta 2025. Kirja ilmestyy suomeksi tuoreeltaan. Muistelmateos nimittäin julkaistaan kyseisenä päivänä myös kansainvälisesti.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.